keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Viikkopunnitus ja kuulumisia




Punnitusaamu kaksi viikkoa lääkärikäynnin jälkeen. Paino 107,9kg - pudotusta 2,1kg kahdessa viikossa. Lähdin liikkeelle annoskokojen pienentämisellä ja vähemmällä herkuttelulla. Tai ei nyt ihan täysin herkuton. Söin viime viikolla yhden keksin ja puolikkaan Geisha-patukan. Eilen töissä keittiöstä tuli lasten välipalan lisäksi pullaa, ai että. Mutta pysyin kovana, enkä ottanut. Kaivoin oman rahkavälipalani jääkaapista ja söin sen. Eilen ei kotiin päästyä ollut edes huutava nälkä, kuten aiemmin lähes aina 16:30-17 vuoroissa. Yllättävän kivasti tää on nyt startannut. Oon kaivanut tietokoneelta vanhoja ruokavalioita ja niitä vähän soveltaen lähtenyt keventämään. Ekan viikon pudotus tuli kyllä puhtaasti annoskokojen pienentämisellä ja veden juonnin lisäämisellä.

Tosiaan, vaikka nyt on koronatilanne ja poikkeustila, olen sellaisessa työssä, että kotiin ei voi jäädä. Koululainen opiskelee etänä ja eskarilainen on eskarissa, paitsi kun miehellä on arkivapaat. Viikonloput mulla on vapaat. Onneksi ilmat on suosineet, niin on päästy sekä töissä että vapaa-ajalla ulkoilemaan. Oikea pelastus! Oon kävellyt päivittäin. Eskarilainen pitää viedä aamuisin, joten ehdin siitä samalla heittää lenkin. Viime viikolla ja tänään on kaveri tullut lenkkikaveriksi, niin kivaa! Asutaan lähekkäin niin nähdään päiväkodilla ja lähdetään kiertämään läheistä lenkkeilyreittiä. Reitti kulkee luonnon helmassa, joten samalla päästään ihailemaan heräilevää luontoa ja joenrantamaisemia. Terapiaa mielelle ja keholle! Reitin varrella on myös lihaskuntovälineitä, joissa omakeho toimii painona, näitä ollaan myös käytetty ahkerasti! 


Mukavaa viikkoa kaikille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti